Keitä me olemme?

Hei! Olemme  Pekka (s, 1963) ja Päivi (s. 1965) Heiskanen. 

Pekka on  kuljetusinsinööri, Ennen matkaamme hän on työskennellyt  logistiikka-alan koulutusyrityksessä toimitusjohtajana.  Vastuualueena matkallamme Pekalla on auton tekninen huolenpito, suunnistaminen ja ajaminen sekä valokuvaaminen. Päivi on erityisopettaja. Hän vastaa matkan aikana ruokahuollosta, lääke- ja terveysasioista, blogin ja artikkelien kirjoittamisesta sekä valokuvaamisesta. 

 Meillä on kaksi aikuista tytärtä Heli-Johanna  ja Jenniina sekä kaksi maailman suloisinta lapsenlasta.Heli vastaa blogimme kääntämisestä englanniksi. Jenniina on yhteyshenkilömme Suomessa.

 Ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatkamme oli vuonna 1983, jolloin pyöräilimme Ahvenanmaan kautta Tukholmaan. Silloin syttyi matkailuun kipinä, joka roihuaa edelleen. Olemme matkustelleet vuosien saatossa ensin asuntovaunun kanssa ja sitten matkailuautolla jo 53 maassa. 

Tätä matkaa olemme suunnitelleet ja valmistelleet kahdeksan vuoden ajan. Tervetuloa seuraamaan  matkaamme!