10. elo, 2016

Tunnelmia Kashgarin eläinmarkkinoilla Luoteis-Kiinassa

Avolavapakettiautoja,  tavaramopoja ja traktoreita peräkärryineen saapuu kaarevista porteista sisään hiekkakentälle loppumattomana virtana. Kaikilla on kyydissä eläimiä: hevosia, lehmiä, lampaita, vuohia, aaseja ja jakkeja.  Ryppykasvoinen vanha ukki perinteisessä uigurihatussaan taluttaa vikuroivaa muulia köydenpätkässä. Huivipäisellä mummolla taas on talutusnarussaan kolme villavaa lammasta. Nuorella miehellä on kiire juosta samaa tahtia valtavan kokoisen sonnin kanssa.  Pitkäpartainen, valkohattuinen mies koeratsastaa upeaa, lämminveristä hevosta. Horjuvajalkaisia vasikoita juotetaan tuttipulloista. Aasit huutavat kumealla äänellään lyhyissä kiinnitysköysissä sementtisen seinän vieressä. Eläinten ääntely, tavaramopojen pärinä ja uigurinkielinen, ajoittain kovaääninen kaupanteko ja puheensorina sekoittuvat voimakasdesibeliseksi hälyksi.

Olemme tulleet Kashgarin kaupungin ulkopuolelle, sunnuntain eläinmarkkinatorille. Huristelimme viidentoista kilometrin matkan ulos keskustasta volkkaritaksilla parin euron hintaan.  Nyt kävelemme kameroinemme markkinaväen seassa ja teemme uteliaan jännittyneinä havaintoja aidosta elämänmenosta uigurien autonomisella alueella, Xin Jianissa, Kiinassa.  Markkina-alueella on tungos. Kävellen liikkujan on varottava jäämästä eläinkuljetusten alle ja menemästä liian lähelle isoja eläimiä.  Sonnien silmät muljahtelevat jo epäilyttävästi.  On myös koko ajan oltava tarkkana, mihin astuu, sillä kenttä on kuralammikoiden lisäksi täynnä eläinten jätöksiä. 

Ilmassa haisee savu ja käristyvä liha, sillä osa eläimistä on joutunut suoraan teurastettavaksi ja markkina-alueelle tulevien vierailijoiden ruokalautasille. Lihakoukuissa roikkuu kokonaisia ruhoja ja kirveellä työstetään isoja lihakimpaleita pienemmiksi paloiksi.  Täältä saisi tarpeen tullen mukaansa myös tuoreen paistin.  Nuori poika kauhoo maitopohjaista, sameaa juomaa suuresta alumiinikattilasta laseihin ja ojentaa lasia meitä kohti hymyillen leveästi. Juuri nyt ei janota.

Suurin osa markkina-alueen ihmisistä on miehiä perinteisissä hatuissaan, mutta monet ovat tulleet myös perheittäin. Äidit kantavat pienimpiä vauvoja sylissään, pikkupojat juoksentelevat vuohien perässä ja pari taaperoa on nukahtanut tavaramopon lavalle.  Vuohien ja lampaiden selkää tunnustellaan ja niiden jalkojen kantavuutta kokeillaan hyppyyttämällä niitä.  Hevoseläimiltä katsotaan kaviot ja hampaat. Hinnoista tingitään kovaäänisesti ja onnistuneen kaupan kunniaksi paiskataan kättä.  Myyjät myhäilevät tyytyväisenä laskiessaan seteleitään ja onnelliset uudet eläintenomistajat lähtevät raahaamaan omaa saalistaan kohti kuljetusvälineitä.

Matkalla taksiin näemme vielä alueen laitamilla vihanneksia ja hedelmiä peräkärrylasteittain. Ostamme tuoreita hedelmiä, joita ei ole säilöntäaineilla kyllästetty. Kun jo kiirehdimme ulos alueen porteista, tulen miettineeksi, miten erilaisia elämisen taitoja täällä tarvitaan omaan digitalisoituneeseen yhteiskuntaamme verrattuna.  Täällä osataan tietokoneen ja mobiililaitteiden sijasta vielä käsitellä eläimiä ja arvioida niiden kuntoa. Lapset ovat mukana harjoittelemassa karjanhoitotaitoja pienestä pitäen sen sijaan, että he kuluttaisivat aikansa pleikkari- tai tietokonepelejä pelaten.  Ruuanvalmistuksen vaiheisiin kuuluvat meille eineksiin ja valmisruokiin tottuneille jo hyvinkin vieraat teurastus, nylkeminen ja isojen liharuhojen käsitteleminen. Pikaruokapaikkojen roskaruuan tai mikrolämmityksen sijaan perheenäidit valmistavat hiilillä ja kiviuuneissa hitaasti hauduttaen aterian suurelle, usean sukupolven perheelleen.