12. marras, 2016

Ystävyyttä ei voi ostaa rahalla - se on lahja

”I love Allah”, julistaa kokomustaan hunnutettu tyttö suurikokoisessa mainostaulussa moottoritien varrella. Islam onkin Malesian valtionuskonto. Malesialaiset ihmiset ovat kuitenkin tottuneet elämään monikulttuurisessa yhteiskunnassa, kun maan historian aikana tänne ovat rantautuneet niin eurooppalaisten siirtomaaherrojen kristinusko kuin suuret idän uskonnot taolaisuus ja buddhalaisuus Kiinasta sekä hindulaisuus Intiasta.

 Penangin saaren pääkaupungin, George Townin, katuja kävellessä kulttuurien kirjoa ei voi olla huomaamatta. Kaupunkikuvaa rikastuttavat sulassa sovussa lukuisat näyttävät moskeijat, eri kristinuskon suuntia edustavat kirkot ja idän uskontojen koristeelliset temppelit. China Townissa punaiset paperilyhdyt koristavat kapeita ostoskatuja, joiden varsilla liikkeiden nimi- ja mainoskyltit on kirjoitettu kiinalaisin merkein. Katukeittiöt porisevat ja myyntipöydät ovat pullollaan pikkurihkamaa. Vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä Little Indian kaduilla tuoksuu huumaavan vahva curry ja teehuoneiden kovaäänisistä kaikuu itämainen musiikki. Lävistyksin, rannerenkain ja ihomaalein  koristellut vastaantulijat ovat pukeutuneet perinteisiin ilmaviin housupukuihin tai värikkäisiin sareihin. Kivenheiton päässä Komtar-tornin loisteliaassa ostoskeskuksessa puolestaan ovat edustettuina kaikki läntisen muotimaailman kärkinimet: Chanel, Dior, Gucci, Vuitton jne. Malesiassa tunnelma ja ympäristö voivatkin muuttua täysin erilaiseksi jo korttelin matkalla.

 Kuala Lumpur toinen toistaan korkeampina kohoavine pilvenpiirtäjineen ja Sepanin formularatoineen kielii Malesian taloudellisesta menestyksestä. Näkymät niin hopeahohtoisten   Petronas-kaksoistornien väliseltä metalliselta kävelysillalta kuin KL- tornin lasiselta  näköalatasanteelta ovat vaikuttavat. Suurimman vaikutuksen meihin kuitenkin tekee lempeästi hymyilevien malesialaisten ääretön ystävällisyys. Oivallinen esimerkki siitä osuu kohdallemme  miljoonakaupungin ydinkeskustassa. Kun suunnistamme kartan kanssa kävellen kohti KL-tornia,   pysähtyy viereemme yllättäen pienikokoinen, jo parhaat päivänsä nähnyt henkilöauto. Tummasilmäinen naishenkilö kysyy ratin takaa ystävällisesti hymyillen, minne olemme menossa.  Kun vastaamme olevamme matkalla KL- tornille hän sanoo sinne olevan vielä aika pitkän matkan kävellä. Hänen mielestään näytämme jo väsyneiltä ja hän tarjoaa meille avuliaasti autokyytiä perille. Pian istumme sulloutuneina taskukokoiseen autoon yhdessä naiskuljettajan ja hänen koulusta palaamassa olevien teini-ikäisten tyttäriensä kanssa. Matka iltapäiväruuhkassa metropolin liike- elämän ytimestä pienelle kukkulalle tietoliikennetornin juurelle kestää kymmenisen minuuttia. Iloisina jo hieman rasittuneiden jalkojemme säästämisestä haluamme maksaa vähän kyydistämme.  Vaan nuori äiti ei suostu millään  ottamaan tarjoamaamme rahaa vastaan. Kun jätämme setelin takapenkille, hän pysäyttää autonsa ja juoksee peräämme palauttamaan rahan sanoen: ”Ystävyyttä ei voi ostaa rahalla, se on lahja!” Mykistyneinä halaamme häntä vielä hyvästiksi ja kävelemme sisälle torniin.

 Kun seisomme hississä, joka veisi meidät pian 276 metrin korkeuteen ihailemaan näköaloja yli Kuala Lumpurin, jään pohtimaan, voisiko matkailija kokea tällaista ystävällisyyttä  yhtä hyvin myös Suomessa. Tulen miettineeksi myös, olisinko itse tehnyt saman pyyteettömän palveluksen kotikaupungissani torin reunalla sattumalta kohtaamilleni ulkomaalaisille turisteille ja ajeluttanut heidät vaikkapa kymmenen minuutin matkan päähän Puijon tornille. Nolona täytyy myöntää, etten olisi! -  Olisitko sinä?