19. helmi, 2017

Kohtaamisia Carretera Austral- tiellä

En saa unta, vaikka kello tikittää jo aamuyötä. Ulkona myrskyää. Epeli huojuu puolelta toiselle ja tunne on sama kuin olisimme laivamatkalla aallokossa, vaikka olemme pysäköineet sen tuulen suojaan korkean kallion juureen.  Tuuli työntää mukanaan myös sadevettä, joka loiskahtelee ryöppyinä auton seiniä vasten. Sitten alkaa ropista kovemmin. Tuuli ja sade irrottavat kalliosta kiviä, joita nyt rapsahtelee auton kylkiin. Toivon ja rukoilen, ettei isompia lohkareita ala irrota.

Aamulla tuuli on tyyntynyt. Aamukahvilla istuessamme huomaamme, että delfiinin evä vilahtelee silloin tällöin viereisen Puyuhuapin vuonon pinnassa. Seuraan kamerallani delfiinin liikkeitä, mutta en saa tallennettua vikkelää uimaria. Eikä pelkästä evästä voi päätellä delfiinilajiakaan, joita näissä Tyynenmeren eteläisissä vuonoissa esiintyy ainakin kolmea erilaista.

Matkamme kulkee pitkin Carretera Austral-tietä yli vuorien. Maisema on ensin jylhää erämaamaisemaa lukuisine kanjoneineen, vesiputouksineen, koskineen ja järvineen. Sitten kasvillisuus muuttuu rehevämmäksi ja metsä tihenee läpipääsemättömäksi viidakoksi. En ole tullut ajatelleeksi aiemmin, että sademetsää voisi olla myös näin viileässä ilmastossa. On keskikesän päivä kuumimmillaan, mutta elohopea kapuaa vain vähän kymmenen asteen yläpuolelle. Kapeaa tietä reunustavat jättikokoiset saniaiset,  pyöreät, raparperin lehteä muistuttavat lehdet ja tiheä bambumetsä – jos ei avaa ikkunaa ja tunne viileyttä, voisi hyvin luulla olevansa Aasiassa. Alueen muutamat toimivat tulivuoret pysyvät tänään onneksi rauhallisina.

Los Lagosin alue on hyvin suosittua retkeilyaluetta ja näemme paljon pyöräilijöitä sekä peukalokyytiä kinuavia reppureissaajia painavien kantamustensa kanssa. Sitten huomaamme tienposkessa varoituskolmion ja vanhan asuntovaunun, jonka kulmalla mies häärii korjauspuuhissa. Pysähdymme kysymään, voimmeko auttaa, ja pian Pekka touhuaakin miehen kaverina ja hänen työkalupakistaan löytyvät tilanteeseen sopivat työkalutkin. Tunnin kuluttua kiva chileläisperhe pääsee jatkamaan helpottuneena matkaansa ehtiäkseen lauttaan, johon heillä on liput ostettuna. Ymmärrämme samalla, että olemme menossa samaiseen lauttaan, mutta ilman lippuja.  Luulimme, että liput voisi ostaa lautalta, mutta nyt kuulemme, että lipputoimisto sijaitsee edellisessä kylässä, Chaitenissa. Lauttajonossa jännitämme, kuinka meille käy. Odotellessamme Ancudin lahden rannalla lautan saapumista kuulemme yllättäen ” terve mitä kuuluu suomalainen, onko iso auto sinun”. Kyselijä on pieni, tummaverinen chileläisnainen, joka kertoo asuneensa Suomessa viisi vuotta. Onpa mukava jutella vaihteeksi omalla äidinkielellä!

Kun kaikki matkustajat, joilla on liput, ovat ajaneet lauttaan, lautta täytetään tulojärjestyksessä liputtomilla reissaajilla. Peruutamme kyytiin viimeisten joukossa. Lauttoja on reitillämme kohti Puerto Monttin kaupunkia kolme peräkkäin. Niiden välisellä maakannaksella hellymme pelastamaan vesisateesta kaksi nuorta tyttöä rinkkoineen. Matkalla kuulemme heiltä monta mielenkiintoista tarinaa chileläisestä kulttuurista. Opimme esimerkiksi, että maten juonti on sosiaalinen tapahtuma, jossa on omat, tarkat rituaaliset sääntönsä, kuin japanilaisessa teeseremoniassa konsanaan. Matea emme vielä ole maistaneet ja nyt vain jäämme odottamaan, milloin pääsemme kokeilemaan tyttöjen antamia hyviä neuvoja käytännössä!