27. huhti, 2017

Iguazun luonnonpuistossa

Luonnonpuiston pikkuinen turistijuna tuksuttaa hitaasti kohti yhtä maailman seitsemästä luonnonihmeestä – Iguazun vesiputouksia. Muutaman kilometrin matka halki suojelualueen sujuu nopeasti rupatellen tapaamiemme saksalaisten matkailijoiden kanssa ja kerraten viimeaikaisia kokemuksiamme Etelä-Amerikasta. Purkaudumme junasta keskusasemalla, jossa sadat innokkaat retkeilijät jakautuvat eri suuntiin kulkeville kävelyreiteille.

Kävelyreitti puistossa halkoo joka puolella ympäröivää tiheää sademetsää. Meitä ihastuttavat aluksi polun varrella vilistävät leikkisät nenäkarhut, koatit, joiden raidalliset hännät viuhuvat pörröisten, pitkänenäisten otusten leikkiessä hippasta puiden välissä.  Peruukkinärhit kurkistelevat uteliaina oksiltaan polun kulkijoita ja lehahtavat sitten lentoon yönsinisin siivin. Jäämme hetkeksi kuvaamaan mustaharmaiden apinoiden taidokkaita kiipeilynäytöksiä ja hihkumme riemusta, kun onnistumme tavoittamaan kameroidemme linssin takaa myös oranssinokkaisen tukaanin. Luonnonpuisto tarjoaakin elinympäristön monille suojelluille eläinlajeille. Vain muutama viikko sitten alue oli jouduttu sulkemaan useaksi päiväksi turisteilta siellä liikkuvan puumaperheen vuoksi.

Viidakosta kuuluvan lintujen sirkutuksen ja hyönteisten surinan takaa kuuluu koko ajan veden lakkaamaton kohina. Kohina voimistuu sitä mukaa, mitä lähemmäksi putouksia saavumme. Argentiinan ja Brasilian rajalla sijaitsevia Iguazun putouksia pidetään maailman upeimpina vesiputouksina, sillä siellä on yhden suuren putouksen sijaan kaikkiaan 270 eri kokoista vesiputousta, jotka ovat enimmillään 80 metriä korkeita. Panorama-näkymä niin monelle samanaikaisesti alas jyrkkää kallioseinämää syöksyvälle putoukselle onkin henkeäsalpaava.

Olemme onnekkaita, sillä tänään vuolaasti virtaava Iguazu-joki sallii ylittämisen veneellä ja vierailun San Martinin saarella. Saari sijaitsee keskellä putousaluetta ja tarjoaa parhaan mahdollisuuden päästä hyvin lähelle voimakkainta Garganta do Diablo-putousta. Kohta istummekin pelastusliiveillä varustettuina pikkuruisessa paatissa ja toivomme, ettei moottorin veto lopu kesken matkan. Rantautumisen jälkeen koittaa päivän fyysisesti haastavin osuus, sillä päästäksemme saaren näköalapisteille saamme kiivetä hengästymiseen saakka jyrkkiä kiviportaita. Vaivannäkö palkitaan ruhtinaallisesti. Lumoutuneina katselemme, kun auringonvalo heijastuu virtaavista putouksista kirkkaina sateenkaarina.

Olemme varanneet koko päivän luonnonpuistoon tutustumiseen. Niinpä meillä on aikaa pysähtyä tarkastelemaan myös pikkuruisia trooppisen luonnon ihmeitä: värikkäitä perhosia, verkossaan saalistavaa jättimäistä hämähäkkiä ja messinginvihreää kovakuoriaista. Kun istumme evästauolle ja kaivamme sämpylät repustamme, ryntäävät äkkiä nälkäiset koatit paikalle tehden aika uhkaavia hyökkäyksiä kohti eväitämme. Tällä hetkellä meitä aiemmin hauskuuttaneet nenäkarhut eivät tunnu yhtään viehättäviltä. Meidän on annettava periksi, pakattava sämpylät takaisin reppuun ja vaihdettava taukopaikkaa turvaan noilta pitkäkyntisiltä velmuilta.

Retkipäivän lopuksi kävelemme yli kilometrin pituista siltaa suurimman putouksen yläjuoksulla. Täällä vesi roiskuu kovasti kastellen ja vähintäänkin kamerat on suojattava visusti. Minua huvittaa, kuinka eri maista saapuneet turistit näyttävät keksivän erilaisia tapoja suojautuakseen roiskeilta. On muovipusseja, sadetakkeja ja vettäpitäviä asusteita. Kiinalainen mies seisoo pikkuhousuissaan maamiestensä kuvattavana.

Auringon laskiessa palaamme leirintäalueelle hyvillä mielin kamerat täynnä digitaalisia kuvamuistoja yhdestä maailman merkittävimmästä luonnonihmeestä. Kun meiltä seuraavan kerran kysytään näkemisen arvoisia paikkoja maailmassa, on Iguazu ehdottomasti suosituslistallamme.