14. touko, 2017

Arjen pikkuhaasteita ja joitakin ratkaisuja Etelä-Amerikassa matkatessa

Monissa Etelä-Amerikan maissa ovat ruokakauppojen valikoimat etenkin maaseudulla hyvinkin vaihtelevat. Kun Suomessa olen tottunut jo kotona suunnittelemaan seuraavien päivien ateriat ja tekemään kotona ostoslistan sekä sitten vain hakemaan lähikaupasta kaiken tarvittavan, on täällä kauppaan lähdettävä kokonaan toisella asenteella. Olenkin oppinut ensin katselemaan kaupassa, mitä tänään löytyy ja päättämään vasta sitten, mitä syödään. Karavaanarina minulla ei myöskään ole mahdollisuutta säilöä suuria määriä ruokaa, kun jääkaappi on pieni ja pakastinta ei ole. Usein ruokaostoksiin on myös varattava kosolti aikaa, sillä eri ruoka-aineet löytyvät kokonaan omista kaupoistaan. On erikseen leipomo, vihannes- ja hedelmäkauppa ja lihamyymälä.

Hämärä täällä tulee kello viisi ja kuudelta illalla on jo pilkkopimeää.  Kun liikuskelemme leirintäalueiden nurmikoilla ja yhteisillä alueilla, esim. mennessämme suihkuun, otan mieluusti lampun mukaan. Näin varsinkin sen jälkeen, kun huomasin kaksi karvaista tarantellaa keittiökatoksessa. Suihku sinänsä on ylellisyys, joskin yleistä on, ettei veden lämpötilaa pysty säätämään. Useimmiten vesi on aluksi viileää, mutta kuumuu sitten polttavaksi, joten ellei halua palaa huuhteluvaiheessa, on hyvä aloittaa peseytyminen jo vähän viileässä vedessä.  Taskussani on aina vessapaperia, sillä sitä ei yleisissä käymälätiloissa ole tarjolla. Paperia ei koko Etelä-Amerikan mantereella saa laittaa pyttyyn, vaan erilliseen roskikseen, jos sellainen sattuu olemaan tarjolla… Ellei roskista ole, minulla on ongelma!

Seitsemän tunnin aikaero Suomeen hankaloittaa yhteydenpitoa perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa. Mutta vielä vaikeammaksi sen tekee todella puutteelliset nettiyhteydet.  Olen yrittänyt ratkaista ongelmaa hankkimalla heti kulloiseenkin maahan saavuttuamme kyseisen maan puhelin- ja nettikortin. Välillä sen hankkiminen on varsinaista salapoliisityötä, sillä puhelinkortteja ei suinkaan saa puhelinoperaattorilta, vaan niitä myydään mielenkiintoisissa paikoissa, kuten joissakin tietyissä kioskeissa ja apteekeissa. Ja puhelinkortin aktivointiin saatetaan tarvita vierailu postissa tai jopa tullissa. Esimerkiksi Brasiliassa puhelinkortin hankkimiseen ja aktivointiin tärväytyi kuusi tuntia!

Sopivan yöpymispaikan löytäminen voi myös välillä olla haastavaa, kun leirintäalueita on harvassa ja jokamiehen oikeutta leiriytymiseen ei ole. Joidenkin maiden turvallisuustilanne saa miettimään entistä tarkemmin, minne kannattaa jäädä yöpymään. Huoltoasemilla on tehty aseellisia ryöstöjä rekkoihin ja matkailuautoihin. Oivallisen apukeinon olemme löytäneet iOverlander-sovelluksesta, jossa muut karavaanarit jakavat kokemuksiaan koordinaatein merkityistä yöpaikoista. Ja puskaradio karavaanarien kesken toimii myös kiitettävästi.

Tähän asti suurimman haasteen kohtasimme ajettuamme automme renkaat loppuun ja yrittäessämme löytää uusia vastaavia useista Etelä-Amerikan maista ja kaupungeista. Tällä mantereella ei juuri Epeliin sopivaa rengaskokoa tunnu olevan saatavissa. Niinpä tilasimme rohkeasti renkaat Saksasta ja olimme varautuneet luvattuun 8-10 viikon toimitusaikaan maksettuamme ne etukäteen.  Tilauspäivästä on nyt kulunut jo lähes kaksi kuukautta. Kun useiden yhteydenottojen jälkeen kyselimme taasen toiveikkaina renkaistamme, kuulimme niiden olevan edelleen lähtösatamassa. Odottamiseen ei ole muuta ratkaisua kuin kärsivällisyys.  Onneksi arjen pikkuhaasteet Etelä-Amerikassa viettämämme puolen vuoden aikana ovat kovasti kasvattaneet kärsivällisyyttämme. Siksi tyydymmekin paikalliseen tapaan toteamaan: ”tal vez mañana” – ehkä huomenna!