12. syys, 2017

"Ilmastonmuutoksia" Ecuadorissa

Ilmastointilaitteen puhallus tuntuu lämpimältä kuin lehmän hönkäys, aurinko paahtaa tuulilasin läpi ja paita tarttuu kiinni hikisen nihkeään selkään.  Ilmasto on trooppinen, kun lähestymme päiväntasaajaa Ecuadorissa. Valtatie Panamericana halkoo satojen hehtaarien suuruisia banaani- ja kaakaoviljelmiä. Pysähdymme ostamaan hedelmiä tienvarren kauppiailta ja toteamme, ettei banaaninviljelyllä ainakaan pääse helposti rikastumaan. Kokonainen kahdenkymmenen pikkubanaanin terttu lähtee mukaamme yhdellä dollarilla.

Emme olisi millään arvannet, että seuraavana yönä joudumme laittamaan kaasulämmityksen päälle, vaikka olemme entistä lähempänä päiväntasaajaa. Äkillinen ilmastonmuutos johtuu siitä, että olemme nousseet puoli huomaamatta merenpinnasta yli kolmen kilometrin korkeuteen tullessamme ylängölle, Colta-järven rantaan. Pilvien roikkuessa alhaalla kiertelemme puistoalueella kuvaamassa kauniita kukkaistutuksia ja rannassa uiskentelevia mustia, keltanokkaisia sorsia. Villatakki ja kuuma kurpitsakeitto lämmittävät mukavasti istuessamme iltaa automme edustalla.

Aamulla herätessämme en ole uskoa silmiäni – pilvet ovat väistyneet ja makuutilan ikkunasta näen, miten aurinko hohtaa kirkkaasti vitivalkoisesta lumihuipusta. Edessämme avautuu näkymä Chimborazo-tulivuorelle, joka hipoo pilviä 6310 m korkuisena. Teemme aamukävelyn katsomaan tämän kylän viehättävää historiallista nähtävyyttä, Ecuadorin vanhinta katolista kirkkoa.  1500-luvulla rakennettu kivinen kirkkorakennus näyttää herttaisen kodikkaalta taustallaan mahtaileva, luminen vuorijättiläinen.

Herätän ehkä paikallisten ihmisten kiinnostuksen kyykistellessäni kirkon puutarhassa ruusupensaiden juurella melko pitkään. Tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata kädessäni olevan gps-laitteen. Nano-kokoinen, magneettinen geokätkö lymyilee kukkaistutusten takaisessa metalliaidassa ja antaa hieman etsityttää itseään.  Sen suurempi on riemuni, kun saan kirjata ensimmäisen ecuadorilaisen kätkölöytöjeni listaan.

Matkamme jatkuu Bañosin pikkukaupunkiin, Tungurahua-tulivuoren juurelle. Hieman arkaillen tutkimme useita evakuointiopasteita tulivuorenpurkauksen varalle. Edellisestä purkauksesta on kulunut jo yli kymmenen vuotta. Onneksi nyt vuori näyttää rauhalliselta. Jätämme Epelin kodikkaalle Vulcano-leirintäalueelle ja kiipeämme kävellen reilun kilometrin matkan läkähdyttävän jyrkkää mäkeä terveyskylpylään, joka on tehty tuliperäisen luonnon kuumille lähteille. Ihoni on kananlihalla seisoessani altaan reunalla vuoristotuulen kylmässä viimassa, mutta sitä suloisempi on nautinto upottautua kuumana kuplivaan mineraalipitoiseen veteen.