12. loka, 2017

Hetki aitoa elämää Costa Ricassa

Taivaan hanat ovat apposen auki, kun saavumme Costa Rican tulliin. Vettä tulee kaatamalla, ja tullialueen asvaltti lainehtii. Onneksi meillä on paljaissa jaloissamme vain muoviset crocksit, kun hyppäämme alas Epelistä hoitaaksemme maahantuloon liittyviä paperiasioita.  Kahlaamme nilkkojamme myöten sadevesilammikossa ja koetamme kiirehtiä juoksujalkaa lähimpään katokseen. Se on kuitenkin turhaa, sillä muutaman metrin matkallakin ennätämme kastua läpimäriksi.  Vesi on kuitenkin lämmintä, samoin kuin ympäröivä ilma täällä tropiikissa, joten väännämme enimmät vedet paitamme helmoista ja asetumme hymyillen passintarkastukseen. Juuri silloin paukahtaa korvia särkevä jyrähdys, ja salama lyö johonkin hyvin lähelle.  Siitä iskusta pimenevät myös tullin tietokoneet – onneksi kuitenkin vain muutamaksi kymmeneksi minuutiksi. Lokakuussa sadekausi on lopuillaan Keski-Amerikassa ja tullimies pahoittelee huonoa onneamme saapua tänne juuri nyt.

Alkumatkalla kulkuamme hidastaa hieman yllättäen kiertotie, sillä rankkasade on saanut maan vyörymään päätielle. Saapuessamme illalla El Tecanin leirintäalueelle kuulemme, että parinkymmenen kilometrin päässä Grande de Terraba-joki on tulvinut Cortesin kaupunkiin ja tuhannet ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa. Olemme hyvin pahoillamme heidän puolestaan.

Jo heti seuraavana aamuna meidän onnemme sään suhteen kuitenkin kääntyy, ja aurinko tervehtii meitä iloisesti herätessämme autokodissamme, leirintäalueen puutarhamaisessa pihassa.  Heti aamupalan jälkeen lähdemme tutustumaan viereiselle Colonan ranta-alueelle, joka on Marino Ballenan luonnonpuiston sisällä. Kävelemme pitkin sademetsän reunustamaa rantahiekkaa ja pistäydymme välillä liejuiselle polulle, joka vie meidät tiheän viidakon uumeniin.  Pysähdymme kuvaamaan värikkäitä lintuja ja monenlaisia liskoja, jotka naamioituvat taitavasti ympäristöönsä suojavärityksensä ansiosta.  Meitä hauskuuttavat puiden latvoissa keikkuvat apinat, jotka näyttävät käyttävän häntäänsä turvaköytenään lappaessaan molemmin käsin puiden lehtiä ahnaaseen suuhunsa.  Kulkuamme hidastaa vähän varoitustaulut, joissa kehotetaan varomaan luonnollisessa ympäristössään asustavia krokotiileja. Ruskeavetisten jokien rantakaislikot päätämmekin suosiolla kiertää vähän kauempaa.

Mainingit lyövät vahvoina surffareiden suosimaan rantaan ja näemme useita lautailijoita keikkumassa vaahtopäiden harjalla. On mukava käydä välillä itsekin hyppimässä houkuttelevissa, suolaisissa kuohuissa. Rantahiekassa kävellessämme löydämme uuden ihmettelyn aiheen. Eteemme osuu pyöreitä, litteitä kakkaroita, joiden keskellä on kaunis kukkaa muistuttava kuvio. Saamme tietää niiden olevan ”hietadollareita”, jotka ovat merisiilien sukua. Tiirailemme rannalta käsin edessämme aukeavaa Tyynenmeren ulappaa sillä silmällä, että näkisimme ryhävalaita, joiden lokakuinen muuttoreitti etelään kulkee tästä. Ahkerasta, koko päivän jatkuneesta kiikaroinnista huolimatta silmiimme ei osu pienintäkään merkkiä valaista. Emme kuitenkaan vielä luovuta, vaan varaamme seuraavaksi päiväksi veneretken toiveissamme tavoittaa kameroillamme noita merten jättiläisiä.

Neljän tunnin mittainen veneretki vie meidät kauas merelle, luonnonsuojelualueen ulkopuolelle. Pysähdymme kuvaamaan paikallisia kalastusveneitä, joiden ympärillä pelikaanit parveilevat helpon lounaan toivossa. Merikilpikonna ui hitaasti edeten aalloissa, mutta kun menemme vähän lähemmäksi, se sukeltaa ketterästi veden alle.  Ihastuneet huokaukset pääsevät ilmoille venekunnastamme, kun delfiiniparvi hyppää ilmoille aivan veneemme vieressä.  Kaikkein jännittävin on kuitenkin hetki, kun joku valtavan suuri hahmo lähestyy pintaa – äkkiä se päästää kohtisuoraan ylöspäin korkean vesisuihkun kumean törähdyksen saattelemana. Jäämme seuraamaan ryhävalasemoa, jolla on mukanaan kahden kuukauden ikäinen poikanen. Kamerat räpsyvät kiivaasti, kun emo ja poikanen käyvät pinnassa rinnatusten.

Paluumatkalla ihastelemme vielä jyrkkäreunaisia kalliosaaria, joiden ympärillä fregattilinnut liitelevät, ja vedenrajassa olevia kaariholvimaisia luolia.  Costa Rican luonto on todella upea ja monipuolinen! Huikean luontopäivän tapahtumat mielessäni nukahdan rannalla kaislamatolleni ilta-auringon lämpöön. Olen tavoittanut palasen costaricalaisten hehkuttamaa ”pura vida” eli  aitoa elämää!