12. marras, 2017

Guatemalan Livingston - kulttuurien rinnakkaiseloa

Pikkuruinen bussivene taistelee tuulta ja sadetta vastaan Rio Dulce-joella. Me kaikki täpötäyden veneen kymmenen eri maista tullutta matkustajaa kyyristelemme muovisuojien alla välttyäksemme kastumasta. Kun joki levenee El Golfete-järveksi, aallot jyskyttävät veneen pohjaa vasten ja vettä roiskuu sateen lisäksi sisään veneeseen myös molemmilta laidoilta. Pysähdymme kuvaamaan lintusaarta ja lumpeenkukkien täyttämää laguunia sateesta piittaamatta. Sitten joki kapenee jyrkkäreunaiseksi kanjoniksi, jota reunustavat kymmeniä metrejä korkeat kalkkikiviseinät. Sade lakkaa ja kanjonia ympäröivän vehreän sademetsän verhoaa seittimäisen ohut vaalea usvapeitto.

Kahden tunnin jälkeen olemme perillä Livingstonissa, joka on ilman autotietä tiheän viidakon takana eristyksissä muusta Guatemalasta.  Karibianmereen laskevan joen suulla sijaitsevan kylän alkuperäinen nimi La Buga tarkoittaakin suuta. Keskustan talojen seinät on maalattu värikkäiksi ja useita suuria rakennuksia koristavat lisäksi näyttävät katutaideteokset. Palmut huojuvat vasten aurinkoista Karibianrantaa. Haluaisin uppoutua tähän marraskuiseen maisemaan, ja kun ajattelen kotimaatani samaisena vuodenaikana, minua hymyilyttää hieman.

Livingstonista tekee kuitenkin erityisen sen monenlaiset asukkaat.  Pääsemme kurkkaamaan hetkeksi afrokaribialaisten eli garifuna-kansan elämään, jonne meidät johdattaa värikkään baskerinsa ja jo harmaantuneiden rastojensa alla rennosti hymyilevä Felipe aloittaen: ”Älä sinä tule tänne kertomaan minulle, kuka minä olen, vaan osoita kiinnostusta ja kysy tullessasi, niin kerron sinulle mielelläni tarinani.” Saamme kuulla, että garifuna-väestön esi-isät olivat St Vincentin saarelle asettautuneita Arawak-intiaaneja. Samaiselle saarelle haaksirikkoutui 1600-luvulla espanjalaisia orjalaivoja, joiden nigerialaistaustaiset orjat saivat saarelta turvapaikan ja toivat sitten etnisiä piirteitään väestöön. 1700-luvulla, Britannian siirtomaakaudella värillistä garifuna-kansaa uhkasi jälleen orjuus.  Taistelussa brittiarmeijaa vastaan lähes kaikki miehet tapettiin.  Naiset ja lapset jätettiin ajelehtimaan purjeettomaan, airottomaan laivaan, meren armoille. Alus rantautui Hondurasille kuuluvalle Roatan- saarelle. Siellä ei ollut hyvä viljellä mitään, joten sieltä garifunat leivittäytyivät Karibianmeren rannoille, esimerkiksi Belizeen ja Guatemalan Livingstoniin. Sisällissodan aikana Livingstoniin muuttivat sotaa pakoon myös mayataustaiset guatemalalaiset. Monissa matkaoppaissa mainostetaankin Livingstonia näiden kulttuurien sekoituksena.   Oppaamme Felipen mukaan kulttuurit eivät kuitenkaan varsinaisesti ole sekoittuneet, vaan elävät Livingstonissa rinnakkain.  Vaikka kaduilla voi kuulla espanjaa, englantia ja kreolia, garifunat vaalivat tarkasti omia perinteitään. Sekasuhteet ovat edelleen tabu ja avioliitot garifunan ja mayataustaisen guatemalalaisen välillä ehdottomasti kielletty.

Turismilla elävät mayataustaiset livingstonilaiset ovat ehkä garifunia yritteliäämpiä. Kaupungin ravintolat, hostellit ja matkamuistomyymälät ovat lähes yksinomaan heidän hallinnassaan. Toisaalta turismi on myös riistänyt ympäristöä – on surullista nähdä, miten kilpikonnankuoret, suuret simpukat ja korallit ovat kaupan.  Muutenkin köyhää Livingstonin väestöä koetteli v.2004 hurrikaani, joka sai aikaan suurta tuhoa tärvellen rakennukset sekä viljelykset. Eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset auttoivat järjestämällä hätäapua, kuten lasten ruokintaa ja terveydenhoitoa, mutta monet rakennukset ovat jääneet ränsistyneeseen tilaansa.  Tämän huomaamme, kun kävelemme oppaamme perässä slummimaiselle garifuna-asuinalueelle, jonne eivät turistit tavallisesti eksy lainkaan.  Kylätalossa silmiimme osuu perinteiset djembe-rummut, jotka ovat edelleen tärkeä osa garifunien kulttuuria ja uskonnollisia riittimenoja.

Mielenkiintoisen päiväretken päätteeksi palaamme Rio Dulcen satamaan, jossa on laiturissa runsaasti upeita purjeveneitä ja yksi matkailuauto - Epeli. Purjeveneet ovat saapuneet tänne jokea pitkin Karibianmereltä Livingstonin kautta. Soluttaudumme viettämään iltaa purjehtivien maailmanmatkaajien seuraan ja tunnemme ajattelun yhteenkuuluvuutta, vaikka meidän aluksemme kulkeekin kumipyörillä.