2. joulu, 2017

Erilainen marraskuu - kiireettömästi Karibian rannalla

Valkoiset hattaramaiset poutapilvet heijastuvat peilityynestä Karibian pinnasta.  Ilma seisoo tyynenä, ilman pienintäkään tuulenvirettä. Rannan palmuja rapisuttavat vain nopeasti pyrähtelevät, mettä keräävät kolibrit ja keskenään kisailevat keltakirjavat kerttulit.  Naamioväijyt sen sijaan istuvat aurinkoisella rantakivellä väijymässä pikkukaloja, joita ui rannan matalassa vedessä parvittain.  Muutaman kymmenen metrin päässä olevalla matalalla karikolla parveilevat merimetsot, pelikaanit ja lumihaikarat. Pekka torkkuu päiväunillaan palmujen väliin virittämässään riippumatossa. Minä tarkkailen lintujen touhuja kameran linssin takaa. Tämä paikka on paratiisi – paitsi kaloja ravintonaan käyttäville linnuille – myös meille, kiireettömille karavaanimatkalaisille.  Olemme jo toista viikkoa olleet rauhallisen Yax Ha -leirintäalueen ainoat asiakkaat Calderitasin kylässä, Yucatanin niemimalla, Meksikossa.

Äkkiä rannan vesi loiskahtaa kuuluvasti ja huomaan muutaman tummanruskean eläimen pyörähtävän pinnassa. Leirintäalueen emäntä kertoo niiden olevan merilehmää muistuttavia, kolmensadan kilon painoisia nisäkkäitä, manaatteja. Kauan manaatit eivät kuitenkaan rannan tuntumassa viihdy, vaan ne suuntaavat syvemmälle sinisenä hohtavalle merelle. Jäämme tähyilemään niiden perään, kunnes leirintäalueen puutarhuri tuo meille juuri palmusta noutamansa kookospähkinät, joihin hän on tehnyt pillin mentävän aukon.  Istahdamme maistelemaan tuoretta kookosmaitoa ja ihailemaan jo pian laskemassa olevan auringon veteen maalaamia pastellisävyjä.

Olomme on rentoutunut ja turvallinen. Väkivalta ja korruptio tuntuvat olevan jossain hyvin kaukana, eivätkä ne täällä uinuvassa pikkukylässä kosketa meidän leppoisaa arkeamme yhtään enempää kuin kotonakaan.  Meksikon kiihkeään huumesotaan pääsemme onneksemme tutustumaan vain iltaisin Netflixista katsomissamme toimintaelokuvissa.  Meitä auringonlaskun jälkeen uhkaavat sen sijaan miljoonien verenhimoisten moskiittojen parvet.  Niiden hyökkäykset ovat sen verran aggressiivisia, että pimeän tullen linnoittaudumme autoon sisälle ja tilkitsemme ovet ja ikkunat huolellisesti.

Näin kesäisessä ympäristössä, ilman marraskuun harmautta ja loskaa, minun on hyvin vaikea mieltää, että jouluaika lähestyy. Minusta oikeaan jouluun kuuluvat ainakin lumi, lyhdyt ja kynttilät.  Ja tärkeimpänä tietysti koko perheen yhdessäolo.  Kun sitä ajattelen, täytyy myöntää, että mieleeni hiipii haikeus ja ikävä.  Onneksi tulen saamaan siihen pian lievitystä, kun rakas kuopuksemme Jenniina lentää luoksemme Meksikoon muutamaksi joulukuun viikoksi. Tuskin maltan odottaa, että pääsen halaamaan häntä tervetuliaisiksi!