27. joulu, 2017

Valkeata joulua Meksikossa

Aurinko kimaltaa Karibianmeren pinnalla ja rantahiekat hohtavat vaaleina.  En uskoisi, että on jouluaatto, ellen olisi seurannut ajankulua aukomalla pikkusiskoni lähettämän joulukalenterin luukkuja joka aamu.  Lumesta ei ole tietoakaan, joten valkoinen joulu täytyy etsiä muista asioista, kuten taivaalla purjehtivista pilvilaivoista, aaltojen vaahtopäistä, rannan simpukoista tai lumihaikaran puhtaan valkeana hohtavasta höyhenpeitteestä.

Suuremmissa Jukatanin niemimaan kaupungeissa jouluun on kyllä satsattu: pääkatujen valopylväät on koristeltu enkelein ja kelloin; ostoskeskusten auloissa kimaltelevat koristellut jättikokoiset joulukuuset; keskusaukioille on rakennettu näyttäviä seimiasetelmia ja pimeän tultua syttyvät kaikkialle jouluvalot. Täällä Isla Aguadan kalastajakylässä joulukoristelu jää enemmän jokaisen oman harkinnan varaan.  Freedom Shores-leirintäalueelle on saapunut lisäksemme pari autokuntaa Saksasta, yksi Kanadasta, yksi Ranskasta ja yksi Yhdysvalloista. Koristelemme kukin oman matkailuautomme edustan mieleiseksemme. Ripustamme hopeanauhalla ja kimallepalloilla tuunatun valosarjan Epelin seinustalle ja sytyttelemme muutamia lyhtyjä palamaan.  Lauhkea merituuli puhaltaa rannalla sen verran voimakkaana, etteivät kynttilät jaksa ulkona palaa, joten on tyydyttävä sähköisillä lampuilla aikaansaatuun tunnelmaan.

Jouluun kuuluu ehdottoman tärkeänä läheisten kanssa vietetty aika.  Siksi kaksi ja puoli tuntia Skypessä vierähtääkin nopeasti ja olemme hyvin onnellisia, että meillä on rakkaita ihmisiä elämässämme. Lukuisat ystävien ja tuttavien tervehdykset somessa ja kännykässä lämmittävät myös erityisen paljon nyt, kun olemme kaukana ystäväpiiristämme. Joulupakettien kätköistä löytyvistä hellyttävistä Suomi-yllätyksistä, kuten salmiakista, lehdistä ja elokuvista on meille iloa pitkäksi aikaa.

Koska käytössäni ei ole uunia, porsaanleikkeet saavat korvata kinkun tänä jouluna.  Ja joululaatikoista voimme nähdä vain päiväunia.  Porkkana-perunamuusi maistuu kyllä siedettävältä ja viimeistään hörppiessämme jälkiruuaksi jouluteetä minttupipareiden kanssa voimme uskotella itsellemme syöneemme oikean jouluaterian.

Amerikassa joulupukki tulee sisään savupiipusta.  Täällä Meksikossa saamme myös yllättävän jouluvieraan.  Auton katolta kuuluu äkkiä kova rumahdus.  Luulemme, että puusta katkesi oksa ja Pekka kiipeää tikkaita pitkin katolle tarkistamaan asiaa.  Silloin suurikokoinen vihreä iguaani hyppää katolta takaisin puuhun, jonne se jää meitä ilahduttamaan aattoillaksi. Tonttulakkia liskolla ei sentään ole, mutta kokiessaan meidät uhkana, se alkaa nyökyttää päätään ja sen kaulan alapuolelle ilmestyy joulunpunainen heltta.

Ilta pimenee, tähdet syttyvät meren ylle ja istumme rannalla kuunnellen joulumusiikkia tietokoneeltamme. Alkaa soida kirkkaasti ”Oi jouluyö, oi autuas sä hetki, kun ihmiseksi sai Herra taivahan…” Silloin ymmärrän jotain sisimmässäni: Joulun syvin sanoma ei ole sidottu paikkaan, ympäristön olosuhteisiin tai ilmastoon.  Seimen lapsi on syntynyt!