18. tammi, 2018

Snorkkelointia valashaiden seurassa

Päivä on aurinkoinen, mutta tuulinen.  Istumme La Pazin satamassa moottoriveneeseen ja aloitamme kahdenkymmenen minuutin merimatkan snorkkelointikohteeseemme Californian lahdella, Meksikossa.  Olemme hieman skeptisiä, voisiko tällaisella säällä nähdä lainkaan veden pinnan alle. Päätös retkelle lähdöstä syntyi äkkiä, vain vartti ennen retken alkua, ja retkimyyjä vakuutti, ettei tuulta olisi liikaa.

Vene keikkuu aallokossa, ja nuoren kapteenin on mietittävä ajolinjat tarkasti, ettei vene kallistuisi liikaa ja kippaisi innokkaita snorkkeloijia mereen liian aikaisin. Pelikaani keikkuu aallon harjalla ja tekee näyttävän lentoonlähdön veneen lähestyessä.  Sitten kapteenimme havaitsee kaikuluotaimellaan jotain mielenkiintoista.  Hän hiljentää moottorin, ja samassa näemme suuren hainevän leikkaavan aaltoa aivan veneen vieressä.  Välillä vedestä pilkottaa myös pilkullista jättikokoisen kalan selkää.  Mutta vielä silloin emme ymmärrä, miten suuresta meren jättiläisestä on kysymys.

Oppaamme Ana kertoo, että olemme osuneet erittäin uhanalaisten valashaiden keskelle.  Nuo merten jättiläiset saattavat kasvaa jopa kaksitoista metriä pitkiksi ja kahdenkymmenen tonnin painoisiksi.  Ana vakuuttaa kuitenkin, että vaikka valashait ovat kaloja, ne käyttävät ravinnokseen planktonia – eivätkä muiden haiden tapaan ole kiinnostuneet kala- saatikka liharuokavaliosta.  Nämä maailman suurimmat kalat ovat tavoiltaan hyvin rauhallisia, eivätkä käyttäydy aggressiivisesti, ellemme menisi koskettamaan niitä. Saamme myös ohjeita, kuinka toimia, jos valashai lähestyy meitä alhaalta päin tai joudumme useamman hain piirittämäksi. Suurin uhka olisi ehkä joutua valtavan pyrstön töytäisemäksi jättihain kääntyessä nopeasti.

Nämä tiedot takaraivossani kiristän räpylät jalkaani, huuhtelen maskini ja kipuan veneen laidalle.  Adrenaliini saa veren kiertämään, kun hyppään aaltoihin Pekan perässä.  Kovasti olen myös vannottanut puolisoani etukäteen huolehtimaan, etten ajautuisi yksin liian kauaksi aallokossa.  Seuraamme oppaamme käsimerkkejä ja pääsemme uimaan aivan valashain viereen. Lasken maskin veteen ja säikähdän nähdessäni valtavan kokoisen pilkullisen valashain olevan vieressäni lähes pystysuorassa asennossa, etupuoli pintaan päin, ja pyrstö kohti pohjaa. Katselemme hetken toisiamme silmästä silmään. Näen, kuinka jättiläinen seuloo planktonia vedestä ja sen kidusaukot laajenevat. Kidusaukkojen ympärille on kertynyt paljon pikkukaloja. Huomaan pian, että minulla on ongelma!  Aallokko työntää minut väkisin kohti valashaita. Yritän heiveröisillä uintiliikkeilläni peruuttaa ja välttää yhteentörmäyksen, mutta olen aika voimaton aaltoja vastaan.  Onneksi Pekka on lähellä ja yhteisvoimin saamme jarrutettua ja vältän osumasta valashain kylkeen. Valashaita on ympärillämme kaikkiaan viisi.  Osa niistä on vielä poikasia, mutta suurin on kahdeksanmetrinen jättiläinen. Snorkkeloimme kauniiden valashaiden luona tunnin verran.  Uimme niiden perässä ja vene siirtyy sitä mukaa takanamme varmistaen turvallisuutemme. 

Istuessamme myöhemmin märkinä uimapuvuissamme veneen kannella meitä hymyilyttää uskomaton kokemus!   Saan kiitosta reippaudestani ja Pekka kertoo, että hänenkin rohkeus meinasi pettää, kun suurin valashai lähestyi häntä valtava suu ammollaan. Hai kun pystyisi helposti hotkaisemaan isonkin miehen kokonaisena.