16. huhti, 2018

Päivä New Yorkissa

Pellavapäiset Inkeri ja Risto seisovat vieretysten ja katsovat silmiini totisin lapsenkasvoin, kun tarkkailen  suurennettua mustavalkokuvaa Ellis-saaren siirtolaismuseossa. Nämä suomalaislapset ovat tulleet yhdessä leskiäitinsä kanssa Atlantin yli aloittamaan uutta elämää Amerikassa, kuten miljoonat muutkin siirtolaiset eri puolilta Eurooppaa 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. New Yorkin edustalla sijaitseva Ellis-saari toimi tällöin ”vastaanottokeskuksena”, jossa maahantulijat rekisteröitiin, heidän terveytensä tarkastettiin ja heille tehtiin pienimuotoisia älykkyystestejä. Kokeen läpäistyään tulijat saivat luvan rantautua ja pestautua töihin, kuka mitäkin parhaiten taisi.  Syvennyttyäni muutaman tunnin ajan siirtolaisten historiaan, minulle ei jää yhtään epäselväksi, millaisin voimin Yhdysvaltojen hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu. 

Pienen lauttamatkan päässä meitä odottaa New Yorkin tunnetuin maamerkki, Vapaudenpatsas.  On liikuttavaa kuvitella, kuinka helpottuneita pitkän merimatkan uuvuttamat siirtolaiset mahtoivat olla   nähdessään tämän ylvään, 93 m korkean, vapauden ja demokratian tunnuksen piirtyvän vihdoin horisonttiin.  Kiipeämme sata porrasta ylös näköalatasanteelle, josta ihailemme Manhattanin pilvenpiirtäjien upeaa silhuettia ja Brooklynin siltaa.  Meitä, jotka haluamme ikuistaa tämän, maailman tunnetuimman kaupunkimaiseman, on tasanteella tungokseksi asti ja kielten sekamelska ympärillämme on huumaava.

Tullessamme Manhattanille pysähdymme hetkiseksi Battery Parkin puistoon seuraamaan lihaksikkaitten ja itsevarmojen nuortenmiesten akrobaattiesitystä, johon he ottavat vapaaehtoisia avustajia yleisöstä.  Voltti pikkupojan yli saa meidät pidättämään hengitystä ja toivomaan kovasti, ettei pikkuavustaja tee odottamattomia liikkeitä.   Kävelemme pitkin kuuluisaa teatterikatua Broadwayta ja katselemme parhaillaan esitettävien musikaalien mainosjulisteita. Korkeiden finanssirakennusten reunustamalla Wall Streetilla näemme, miten valkokauluksiset liikemiehet kiirehtivät salkkuineen eteenpäin –  niin jalkakäytävällä kuin urallaankin.  

Yksi paikka, jonka haluamme ehdottomasti nähdä, on surullisen kuuluisa World Trade Center.  Terrori-iskussa tuhoutuneiden kaksoistornien tilalla on nyt muistoaltaat, joiden reunoilla vesi virtaa portaittain alaspäin.  Altaita reunustaviin kivilaattoihin on kaiverrettu tuhoisassa hirmuteossa menehtyneiden uhrien nimet, joita tuntuu olevan lohduttoman paljon. Viereisessä museossa pääsemme tutustumaan tarkemmin 11. syyskuuta 2001 päivän järkyttäviin tapahtumiin.  Teon mielettömyys konkretisoituu meille seistessämme laajojen valokuvaseinien edessä.  Näemme 2977 eri ikäistä ihmistä, joiden elämä päättyi terroritekoihin arvaamatta kesken syyskuisen päivän täällä New Yorkissa, Washingtonin Pentagonissa ja  Pennsylvaniassa. Hiljennymme vielä hetkiseksi kuulemaan äänitystä, jossa uhrien omaiset muistelevat rakkaitaan.

Mietteliäinä poistumme museosta New Yorkin lämpimään kevätiltaan.  Kunpa me, maailman erilaiset ihmiset, emme näkisi koskaan toisiamme kasvottomina vihollisina, vaan ymmärtäisimme ihmisyyden ja jokaisen yksittäisen elämän arvon.