23. touko, 2018

Rahtilaivalla yli Atlantin

Rahtilaiva Atlantic Sea jyskyttää eteenpäin pienessä aallokossa Pohjois-Atlantilla. Jo viikko sitten asettauduimme taloksi jättimäiseen alukseen yhdessä miehistön ja vain kolmen muun matkustajan kanssa.  Nyt olemme avomerellä eikä rantaa näy horisontissa missään suunnassa. 

Jännitimme etukäteen vähän matkustamista maailman suurimmassa con-ro-laivassa, joka kuljettaa sekä merikontteja että ajoneuvoja.  Meille oli vakuuteltu moneen kertaan, ettei tämä olisi risteily ja että meidän pitäisi varautua vaatimattomiin olosuhteisiin.  Päivät täällä ovat kuitenkin kuluneet leppoisasti, ja kaiken lisäksi olemme saaneet VIP-kohtelun. Ruoka tarjoillaan kolme kertaa päivässä ja sauna lämpiää joka ilta. Kapteeni on järjestänyt meille opastetun kierroksen eri puolille laivaa, jopa komentosillalle ja konehuoneeseen.  Mielenkiintoinen oli pelastautumisharjoitus, jossa opettelimme pukemaan nopeasti yllemme pelastuspuvun ja -liivit. Se tuntui myös lisäävän turvallisuudentunnettamme –  osuuhan merireitillemme myös historiallinen Titanicin uppoamispaikka.  Yksi kohokohta oli pääsy autokannelle, jossa Epeli näytti olevan tukevasti sidottuna ja sinetöitynä hyvässä tallessa.

Kohtuullisen tilavassa, ikkunallisessa hytissämme olemme kirjoitelleet matkakirjaamme, lukeneet pokkareita ja järjestelleet tietokoneittemme ylikuormitettuja kuvatiedostoja. Kuntosalin juoksumatto, soutulaite ja kuntopyörä ovat olleet ahkerassa käytössä. Välillä olemme käyneet haukkaamassa raikasta meri-ilmaa ulkokannella. Parasta ajanvietettä on tietysti ollut kokemusten ja tarinoiden vaihtaminen toisten matkalaisten kanssa.

Ensimmäiset päivät meri pysytteli melko tyynenä.  Välillä laineet löivät kahdeksanmetrisinä vaahtopäinä vasten reelinkiä. Silloin meri keinutti alustamme, ja käytävillä ja portaissa liikkuessa sai olla tarkkana.  Mutta mertakin mustempi oli mieleni, kun saimme tietää, ettei laivamme menekään suunnitellusti Liverpooliin, vaan ensin Hampuriin ja sitten Antwerpeniin. Meille viikon viive aikataulussa tarkoitti kalliin hotellivarauksen hinnan menettämistä kankkulan kaivoon. Eniten harmitti kuitenkin se, ettemme aikataulumuutoksen takia osuneet Mansaarelle enää samaan aikaan Suomesta sinne lentäneiden perheenjäsentemme kanssa. Ja minulla on jo kova ikävä läheisiäni! Kaikki on näköjään mahdollista rahtiliikenteessä!

Toisaalta saimme nyt seitsemän päivää lisää matkustusaikaa ja käynnit Hampurin ja Antwerpenin satamassa ovat tuoneet mukavaa extraa merimatkallemme. Tunnemme lähes olevamme risteilyllä rahtilaivan sijaan. Ja kaikesta huolimatta niin Liverpool kuin kotiinpaluumme lähestyy – hitaasti, mutta varmasti.