28. kesä, 2018

Ympyrä sulkeutuu

Istumme kaksisataa vuotta vanhan, kodikkaan maalaistalon puutarhassa, Otterupin kylässä, Fynin saarella, Tanskassa. Ympärillä olevat laajat viljapellot lainehtivat kullankeltaisina ja heti niiden takana avautuu näkymä merelle. Maistelemme raikasta tervetuliaisjuomaa ja juttelemme isäntäväen kanssa kuin vanhat tutut. Olemme tulleet tapaamaan pariskuntaa, jolla on ehkä tietämättään ollut iso merkitys meidän elämäämme, vaikkemme oikeastaan tunne toisiamme entuudestaan. Joskus satunnaisesta kohtaamisesta voi seurata mullistavia asioita.  Näin kävi ainakin meille.

Edellisen kerran tapasimme kymmenen vuotta sitten Marokossa, Saharan autiomaan reunalla, Essauerassa.  Silloin tämä tanskalainen pariskunta yhdessä kolmen tyttärensä kanssa olivat palaamassa vuoden mittaiselta maailmanympärireissultaan.  Katselimme leirintäaluenaapureina sopuisan perheen puuhia tovin, ennen kuin rohkenimme kysellä heiltä matkastaan. Ja kun he sitten innoissaan kertoivat meille maailmanympärimatkalla kuluneesta vuodestaan, syttyi mieleemme ensimmäistä kertaa kipinä – ehkä mekin vielä joskus.  Kipinä ei laantunut, vaan vahvistui vuosien myötä unelmaksi, ja siitä määrätietoiseksi tavoitteeksi. Pitkän suunnittelun ja valmistautumisen jälkeen otimme vihdoin rohkean askeleen ja irrottauduimme arjen oravanpyörästä. Suurin haaste koko matkassa oli tuon ensimmäisen askeleen ottaminen.

Ja nyt kahden antoisan maailmalla vietetyn vuoden jälkeen istumme paluumatkallamme tässä, yhdessä meitä aikoinaan matkaan sysänneen voiman kanssa. Vertailemme kokemuksiamme ja huomaamme, että omatoimimatkailu maailmalla kasvattaa ja hioo ihmisiä samaan suuntaan.  Vaikkemme voi keskustella Svenstrupin pariskunnan kanssa omalla äidinkielellämme, ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta. Nämä kaksi vuotta ovat olleet elämisen arvoisia ja täynnä rikkaita kokemuksia. Niistä riittäisi tarinoita useammaksikin illaksi.  Silti huomaamme, että joskus pitää mennä kauas nähdäkseen paremmin lähelle.  Toteamme yhdessä, että matkustellessa meille on kirkastunut, mitä tarkoittaa pohjoismainen hyvinvointi. Omassa yhteiskunnassamme on elämää helpottavaa, kun viranomaisiin voi luottaa, kaikki pyrkivät noudattamaan yhteisiä sääntöjä ja ympäristö on siisti ja turvallinen.

 Perheen, suvun ja läheisten ystävien merkitys korostuu myös näin pitkän eron aikana.  Olemme todella onnekkaita, että meillä on niin monia ihania ihmisiä ympärillämme. Kunpa muistaisimme sanoa sen useammin toisillemme myös arjessa.  Tuskin maltamme odottaa, että pääsemme halaamaan rakkaitamme kotimaassa. Hyvä on lähteä, mutta parempi on palata!